Niina Nurkka

- PhysioPilates-kouluttaja
- Filosofian tohtori
- Yliopettaja
Olen valmistunut matemaattisten aineiden opettajaksi Helsingin yliopistosta vuonna 1993, minkä jälkeen olen toiminut opettajana ja yliopettajana sosiaali- ja terveysalalla. Tällä hetkellä työskentelen LAB-ammattikorkeakoulussa osaamispäällikkönä. Valmistuin Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselta filosofian tohtoriksi vuonna 2006. Väitöstutkimukseni aihe liittyi fysioterapeuttikoulutuksen fysiikan opetuksen kehittämiseen. PhysioPilates-ohjaajakoulutuksessa olen ollut kouluttajana vuodesta 2008 lähtien ja itse olen hurahtanut pilatekseen melkein 20 vuotta sitten. Harrastuksiini kuuluu pilateksen lisäksi monenlainen liikunta, kuten sirkus, kuntosalilla käynti, juoksu, hiihto ja tanssi. Tykkään myös matkustella ja kesäisin ajelen moottoripyörällä.